Blogi: Uusi tietoperusteinen päätöksenteko murtaa valtarakenteita, osa 2/2

Tieto päätöksentekoon -blogisarjan ensimmäisessä osassa kirjoitimme tiedon roolista päätöksenteossa.

Millaista tiedon välittämistä ja jalostamista inhimillisen ja analyyttisen tiedon vahvistaminen päätöksenteossa sitten tarvitsee? Tiedon jalostamisen toiminta muodostuu tiedon tuottajien ja sen käyttäjien välistä yhteyttä helpottavista toimista, vuorovaikutuksesta ja tulkinnasta (“knowledge brokering” -toiminnasta ja osaamisesta). Perinteisesti tiedon välittäjyyttä on systemaattisesti hyödynnetty ja analysoitu aloilla, joissa vallitsee vahva tutkimusnäyttöperusteisuuden ideaali (kuten lääketieteessä), jota ohjaa näkemys siitä, että tutkimuksella saadaan riittävän laajasti sovellettavaa tietoa, joka voidaan varsin ongelmattomasti soveltaa yksittäisiin käytännön päätöksentekotilanteisiin. Yhteiskunnallinen ongelmanratkaisu ja toimintapolitiikan uudistaminen, tietoon nojava päätöksenteko on kuitenkin väistämättä erilaista kuin tutkimusnäyttöön perustuva lääketiede.

Uusien kommunikaatioteknologioiden sekä väestön kohoavan koulutustason vuoksi yhä useammat kykenevät tuottamaan tietoa yhteiskunnasta ja käyttämään tietoa saavuttaakseen omia tavoitteitaan. Tällainen kehitys kyseenalaistaa yhteiskunnallisen ja poliittisen johtamisen hierarkkisuuden. Syntyy uusia mahdollisuuksia osallisuudelle ja kansanvallalle. Tietoperusteisen päätöksenteon laajeneminen yhä useamman kansalaisen mahdollisuudeksi lisää myös kriittisyyttä (sekä kaupunki- että valtionhallinnon organisaatioissa) tehtyjä päätöksiä kohtaan. Huonosti perustellut päätökset saavat yhä harvemmin hyvän vastaanoton. Tietoperusteisen päätöksenteon haaste on siten myös demokratian, läpinäkyvyyden ja legitimiteetin haaste.

Yhteiskunnallisen ongelmanratkaisun ja uudistamisen kentällä onkin jo siirrytty puhumaan tietolähtöisestä päätöksenteosta. Aiempi ideaali ”tiedon välittämisestä” tai ”tulkitsemisesta” oli yksinkertaistettu ja selkeä. Ikään kuin tieto tuotettaisiin ja päätöksenteko tapahtuisi kumpikin omissa siisteissä ja selkeissä prosessissaan, joihin asiantuntija voisi yksinkertaisesti reagoida ja antaa erotuomarin tavoin arvion kuhunkin tilanteeseen. Tänään useimmat toimijat näkevät päätöksenteon juuri niin monisyisenä ja hankalana kuin se onkin. Osaltaan tämä voi tuntua turhauttavalta kun perinteiset vallan ja hallinnan rakenteet murtuvat ja epävarmuus lisääntyy.

Tiedon avoimuus, läpinäkyvyys ja saavutettavuus haastavat siten koko päätöksenteon järjestelmän. Tiedontuotannon demokratisoitumisella on merkittäviä vaikutuksia yhteiskunnan hallintaan. Tällaisessa toimintaympäristössä selkeä jaottelu tiedon kohteisiin, tiedon tuottajiin ja tiedon käyttäjiin ei ole entisessä muodossaan käyttökelpoinen. Vuorovaikutuksen merkitys korostuu. Tiedon yhteistuotanto tekee tiedosta elävää. Tieto ei synny irrallaan tiedon kohteesta vaan  yhdyspinnoilla sen kanssa, mikä poikkeaa perinteisestä tietotuotannosta. Tätä ilmiötä on mahdollista havainnollistaa myös jaottelulla kylmään ja lämpimään dataan.

Muutosta tehdessään monisyinen päätöksentekojärjestelmä on myös itse muutoksen tekemisen kohteena. Harvainvalta on jo murtunut. Muutosta leimaavat ainakin seuraavat järjestelmätason tarpeet, jotka tietoa tuottavien ja välittävien tahojen on hyvä omassa toiminnassaan huomioida.

  1. Tietoperusteisuuden järjestelmä ei muutu nopeasti tai ylhäältä alas käskyttämällä, vaan hitaasti, kulttuurin muutoksen ja kysynnän myötä. Jotta muutos “tietoperusteisempaan” suuntaan voisi tapahtua, on oltava kysyntää, tarjontaa ja yhteinen tahto muuttaa vuorovaikutuksen luonnetta, hyödyntäen osallisuuden, omistajuuden ja toimijuuden potentiaali. Järjestelmän hallinnalta tämä edellyttää epävarmuuden sietokykyä.
  2. Rakenteellisten ja kulttuurimuutosten lisäksi tarvitaan yhteisen hoksauttamisen ja dialogin tilaa. Päätöksentekoprosessien on on kyettävä ottamaan vastaan ja hyödyntämään (uudenlaista) tietoa uusin tavoin. Tilaa syntyy vain antamalla riittävästi aikaa tiedon tuotannolle, välittämiselle ja yhteiselle tulkinnalle. Tämä edellyttää suunnittelua, priorisointia ja prosessointia. Yksi ratkaisu olisi parlamentaarisen komiteainstituution uudistaminen sekä joukkoistamisen ja puntaroinnin (deliberaation) vahvempi ja suunnitelmallisempi käyttöönotto.Tällä voitaisiin myös vastata kansalaisten osallisuuden vahvistamisen tarpeeseen. Tietoperusteisuuden lisäksi voittajana olisi myös kansanvalta.
  3. Tiedon hyödyntäminen edellyttää myös järjestelmän sisäisen vastaanottovalmiuden ja puntaroinnin vahvistamista. Osin tätä päätöksenteon osaamisvajetta voidaan vahvistaa yksittäisten organisaatioiden ja toimijoiden kapasiteettia vahvistamalla (ministeriöiden tutkimusjohtajien tai tiedeneuvonnon vastuuhenkilöstön nimeäminen esim.), mutta pääosin muutos edellyttää virkamiesten, tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja kansalaisten yleisen ymmärryksen ja tiedonlukutaidon parantamista.

Suomalainen hallinto on useimmiten kansainvälisten vertailujen kärkikastia. Voisimmeko pyrkiä myös uudessa osallistavammassa tietoperusteisuudessa parhaimpien edelläkävijöiden joukkoon?

Kirjoittajat:
Jaakko Huttunen
Kaisa Lähteenmäki-Smith
Samuli Manu
Kirsi Siltanen