Blogi: Koko Helsingin Perussuomalaiset

Vaalit on käyty, ja tulos on selvä eli epäselvä. Paljon tullaan kirjoittamaan analyysejä suurimman puolueen historiallisen täpärästä voitosta, vihreiden ja vasemmiston noususta, kokoomuksen ja keskustan tuloksesta sekä perussuomalaisten huimasta menestyksestä vaalipäivän äänissä. Keskiöön nousee juuri perussuomalaisten menestys, joka sitoo Suomen poliittisen kehityksen osaksi eurooppalaisia virtauksia.

Sami Moisio tarkasteli Helsingin Sanomien vieraskynässä (HS 27.4.) perussuomalaisten vaalimenestystä koko maan tasolla alueiden kostona, eli syrjäseutujen vastalauseena aluepolitiikalle ja kaupungistumiselle. Alueiden kosto ja alue-eroihin liittyvä puhunta ovat asioita, joita aluekehityksessä on mietittävä toden teolla. Tärkeää onkin huomata, että alueiden koston ajatus on monesti juuri kokemusperäinen. Kokemukset siitä, että kehityksen ja politiikan, julkisten investointien yms. painopiste keskittyy yhä vahvemmin ja epäreilummin kaupunkialueille saavat tuntuvasti vettä myllyynsä pitkään jatkuneesta puhunnasta, jossa väestöään menettävät alueet tuomitaan perähikiöiksi ja menetetyiksi tapauksiksi. Tässä meillä konsulteilla, sekä medialla, on parantamisen varaa.

Väitän kuitenkin, että alueiden kosto on vain yksi piirre perussuomalaisten menestyksen takana. Tärkeä osa puolueen äänistä tuli kuitenkin kaupungeista. Helsingin vaalipiirissä perussuomalaisten äänimäärä kasvoi noin seitsemällä tuhannella, ja prosenttiosuus yhdellä prosenttiyksiköllä reiluun kahteentoista. Varsinais-Suomessa perussuomalaiset nousivat suurimmaksi puolueeksi, ja Turussa puolue tuli neljänneksi. Myös Tampereella perussuomalaisten äänimäärä on varsin tasainen, noin 15 %. Perussuomalaisten äänet jakaantuvat myös kaupunkien sisällä epätasaisesti, mutta voidaanko äänestysalueittain erottaa kaupunginosien kostoa, vai ovatko ne sittenkin varsin samankaltaisia? Tarkastellaanpa tarkemmin Helsinkiä.

Kun katsotaan Helsingin Sanomien oivaa kartta-analyysiä (HS: Näin Suomi äänesti) vaalituloksesta Helsingin äänestysalueilla, nousee esille varsin tuttu kuvio. Kokoomus nousee suurimmaksi eteläisissä kaupunginosissa, sekä aivan pohjoisessa pientaloalueilla. Vihreät taas valloittavat valtaosan keskistä Helsinkiä, ja Itä-Helsingissä SDP sekä perussuomalaiset nousevat suurimmiksi monilla alueilla. Ei mitään erityistä, vaan jopa stereotyyppinen kuva pääkaupungistamme.

Voimme siis erottaa toisistaan kolme karkeaa äänestysaluetyyppiä. Erityisesti twitterkeskusteluissa huomiota on herättänyt Halla-ahon menestyminen punavihreän kuplan alueella, jossa hän nousi paikoin ääniharavaksi, ja perussuomalaiset kokonaisuudessaan keräsivät äänistä jopa kymmenyksen (esim. Vallila B). Kuitenkin Halla-aho ja PS menestyivät kohtalaisesti myös Kokoomuksen vahvoilla alueilla.

Perussuomalaisten ääniosuus Vallila A:ssa oli 7,6 %. Perussuomalaiset saivat 234 ääntä, joista Halla-aho 171. Seuraavaksi eniten perussuomalaisista ääniä sai Mari Rantanen, yhdeksän ääntä. Sama kaava toistuu oikeastaan kaikissa Kuplan vaalipiireissä. Sörnäisissä Halla-aho keräsi 194 ääntä, kun taas seuraavana Pia Kopra vain 11, Kallio B:ssä Halla-ahon saalis oli 105 ääntä ja Mika Raatikaisen 8 jne.

Kun siirrytään perussuomalaisten vahvoille äänialueille Itä-Helsinkiin, äänimäärät hieman tasoittuvat: Vesala B:ssä Halla-ahon 245 ääntä kumoaa silti helposti Raatikaisen 33 ääntä. Kuvio on samansuuntainen käytännössä kaikilla Itä-Helsingin alueella, sekä Etelä-Helsingissä kokoomuksen vahvoilla alueilla ja oikeastaan kaikkialla kaupungissa.

Äänimääriä tarkasteltuna voidaan karkeasti erotella kolme erilaista aluetyyppiä. Halla-ahon osuus PS:n äänistä vaihtelee, mutta on kaikkialla hyvin korkealla.

Kokonaisäänimäärässä Halla-aho tunnetusti kerääkin Helsingissä aivan tajuttoman suuren äänimäärän, yli 30 000 ääntä. Halla-ahon osuus PS:n äänistä on usein hieman pienempi puolueen vahvoilla äänestysalueilla, mutta ei merkittävästi. Perussuomalaisten äänestyskäyttäytyminen on siis varsin samansuuntaista kaikkialla kaupungissa. Perussuomalaisten äänimäärä vaihtelee alueittain, mutta missään ei tunnu nousevan suosittua perussuomalaista ehdokasta. Paitsi Halla-aho, joka nousi monella äänestysalueella ääniharavaksi koska ketään muuta perussuomalaista ei käytännössä äänestetty. Viime vaaleissa PS:n äänet eivät kasautuneet samassa mitassa, ja näissä vaaleissa monen edustajan henkilökohtaiset äänimäärät siis romahtivat. Halla-ahon menestys Kuplan alueella ei siis ole mitään erityistä, vaan kuvastaa ainoastaan Perussuomalaisten äänestäjien vahvaa uskoa puheenjohtajaansa. Myös kokoomuksen äänet usein kasaantuvat johtajilleen, kuten Vapaavuorelle kuntavaaleissa.

Mutta mistä Halla-ahon äänimäärät kaupungissa kertovat yleisemmin? Ensinnäkin on selvää, että Itä-Helsingissä voidaan puhua tietynlaisesta alueiden kostosta pienoiskoossa. Alue, joka on ollut duunaritaustaisten SDP:n äänestäjien ydinaluetta, on kerännyt huomattavia määriä perussuomalaisääniä. Äänestyskäyttäytymisen taustalla on monia tekijöitä, mutta syrjään jäämisen tunne kehittyvässä kaupungissa on vahva syy perussuomalaisten menestyksen taustalla juuri idässä. Kaupungin kehittyessä ja vaurastuessa Itä-Helsinki on suoraan sanottuna jätetty heitteille. Vaikka nyt ei äänestettykään kaupungin kehittämisestä, äänestettiin kuitenkin kokemusperäisesti. Populistisen ja rasistisenkin äänestyskäyttäytymisen taustalla kytee kokemus syrjäytymisestä yhteiskunnan toiminnasta: Kuten Helsingin Sanomien haastatteluissa todettiin (HS 21.4.), monen Itä-Helsinkiläisen äänestyspäätöksen taustalla oli tunne siitä, että muut hyötyvät järjestelmästä heitä enemmän.

Mutta miksi perussuomalaiset menestyvät myös Kuplan alueella ja vauraassa Etelä-Helsingissä? Tai siis miksi Jussi Halla-aho menestyy näillä alueilla? Kokemus heikkenevästä asemasta kukkii myös niillä alueilla, joilla hyvinvointierot tulevat käsin kosketeltaviksi, ja joissa gentrifikaatio on vahvasti heikentänyt vanhojen asukkaiden asemaa. Samalla Halla-aho esiintyi edukseen vaalitenteissä, ja populismi toimii kaikkien äänestäjäryhmien kohdalla. Katsokaa vaikka niitä vaalitenttejä. Samoin rasismia, ikävä kyllä, esiintyy myös kaikissa äänestäjäryhmissä. Toisin sanoen ei pidä ihmetellä, miksi juuri Halla-aho keräsi niin paljon kannattajia Kuplan alueella ja kaikkialla Helsingissä. Ensinnäkin pääkaupunkimme ei ole erityisen vahvasti segregoitunut, mutta sosiaaliset erot ovat hieman kasvaneet. Lisäksi on naiivia mieltää nykyiset perussuomalaiset äänestäjät junteiksi ja kouluttamattomiksi hölmöiksi. Itseasiassa koko maan tasolla perussuomalaisten kansanedustajissa on mukana varsin kouluttautunutta väkeä: varatuomaria, diplomi-insinööriä, oikeustieteilijää ja tohtori Halla-aho. Myös hyvätuloiset ja koulutetut löytävät perussuomalaiset omakseen.

Analyyseissä esitetään vaalitulosta merkkinä puoluekentän ja äänestäjäkunnan polarisaatiosta. Punavihreä nousu yhdistettynä perussuomalaisten menestykseen vaikuttaa kansanosien kahtiajaolta, mutta ero ei siis ole kovin harmoninen. Toki on päivänselvää, että poliittisessa kielessä ja arvoissa on tapahtunut vahvaa jaottelua, mutta ryhmät eivät välttämättä jakaudu aivan niin stereotyyppisesti kuin ajatellaan. Perussuomalaisilla on pienehkö, mutta vankka kannattajakunta myös vauraiden, hyvin koulutettujen kaupunkilaisten keskuudessa. Selittyvätkö alueelliset erot PS:n kannatuksessa sitten koulutustasolla vaiko alueiden eriarvoisuudella, vai kenties molemmilla, on toinen kysymys. Joka tapauksessa perussuomalaisilla on Helsingissä 5-7 prosenttiyksikön läpileikkaava pohjakannatus, joka ei juuri katso alueen rakennetta, oloja tai sosioekonomiaa. Perussuomalaisten kannatus painuu alle 7 %:n, ja lähemmäs viittä prosenttia vain harvalla alueella, jotka ovat poikkeuksetta eteläisiä, kokoomuksen hallitsemia kaupunginosia, kuten Ullanlinna, Kruununhaka ja Etu-Töölö.

Helsingissä tämä pohjakannatus, sekä kannatus ylipäänsä on tällä kertaa purkautunut Halla-ahon henkilökohtaiseen äänisaaliiseen. Vaikka perussuomalaisten menestys selittyy näennäisesti Halla-ahon äänillä, on epärehellistä väittää, etteikö Kuplassakin olisi äänestetty perussuomalaisia ilmankin Halla-ahoa. Äänijakauman samankaltaisuus sekä idässä, etelässä että Kuplassa kuvaa oikeastaan sitä, että perussuomalaisten pohjakannatus on kaikkialla varsin yhtenäinen. Äärimmäisen erilaisten asuinalueiden välillä ei ole eroja siinä, millä tavalla perussuomalaisia äänestetään, vaikka määrälliset erot korostuvatkin. Halla-aho ei murtautunut punavihreään kuplaan. Perussuomalaiset murtautuivat, tai oikeastaan olivat siellä jo. Perussuomalaisten ääniosuus Kuplassa ei lopulta juuri muuttunut viime vaaleihin verrattuna.

Vaalistrategioissa on jatkossa syytä pohtia, millä tavalla perussuomalaisia ja puolueen edustamaa oikeistopopulismia jatkossa haastetaan. Yhtä tapaa ei ole, koska PS:n äänestäjäjoukko ei ole yhtenäinen. Kunkin puolueen kannattaakin paneutua oman sanomansa vahvistamiseen ja argumentoimiseen, ja houkuttelemaan oman profiilinsa äänestäjiä palaamaan. Yleiset argumentit eivät tule onnistumaan. Alueiden koston ja eriarvoisuuden kokemuksen hillitseminen puolestaan edellyttää ennen kaikkea puhunnan muutosta, katsokaamme siis peiliin.