Blogi: Kerron sen kuvin

Kuvasarjojen avulla voi kertoa tarinoita ja onnekseni työssäni graafisena suunnittelijana saan myös valokuvata tapahtumia. 20–30 kuvan kuvasarjalla voi tiivistää päivän tilanteet ja kuvavalinnoilla vaikuttaa siihen millaisena tapahtuma myöhemmin nähdään. Kaikkia tilanteita ei tarvitse eikä voi kertoa ja valintoja on tehtävä. Tapahtumissa kuvaan yleensä muutamasta sadasta tuhanteenkin kuvaan päivässä, joten lopullisen muutaman kymmenen kuvan kuvasarjan karsiminen on tärkeä osa työtä.

Jännittävää tapahtumakuvaamisessa on ihmisten lukeminen ja tilanteiden ennakoiminen – pitäisi olla sopivasti sijoittuneena ennen tilannetta eikä kuitenkaan haluaisi kovin merkittävästi häiritä tapahtumien luonnollista kulkua, vaikka yleensä vaikuttavin kuva tuleekin läheltä kuvaten. Onnistumiselta tuntuu silloin, kun ihmiset kokevat ylpeyttä ollessaan osa kuvasarjaa. Yrityksemme tapahtumissa tehtäväni ei ole inhorealistisesti dokumentoida jokaista liikettä vaan esittää tapahtuneet kiinnostavalla ja kunnioittavalla tavalla.

Aloitin yrityksemme tapahtumien valokuvaamisen sen ensimmäisenä toimintavuotena 2012. Tämän vuoden tammikuuhun mennessä kuvia on arkistoissa 25.000 kpl, joista olen koonnut tähän 40 kuvan kuvasarjan. Kuvat ovat sisäisistä palavereista, omista tapahtumista ja tilatuista tapahtumista, leireistä ja työpajoista. Kuvat alkavat yrityksemme ensimmäisestä juhlasta Helsingin Vironkadulla elokuussa 2012 ja päättyvät sisäiseen kuukausipalaveriin Tynnyrintekijän huoneessa Suomenlinnassa tammikuussa 2017.

Viiden vuoden matkaa on ollut ilo valokuvata ja toivon, että sinustakin on hauskaa katsoa tätä aluekehittäjien kuvasarjaa.

mdi_kuva_anssikumpula_20120830_1828_1717 mdi_kuva_anssikumpula_20131002_1354_5945 mdi_kuva_anssikumpula_20131002_1457_6066 mdi_kuva_anssikumpula_20140214_1318_8116 mdi_kuva_anssikumpula_20140214_1323_8136 mdi_kuva_anssikumpula_20140909_1352_4476 mdi_kuva_anssikumpula_20140910_0946_5280 mdi_kuva_anssikumpula_20140910_1712_6185 mdi_kuva_anssikumpula_20141030_1057_8406 mdi_kuva_anssikumpula_20141118_1216_0962 mdi_kuva_anssikumpula_20141118_1325_1114 mdi_kuva_anssikumpula_20141118_1645_9369 mdi_kuva_anssikumpula_20150109_0937_3158 mdi_kuva_anssikumpula_20150109_1226_3274 mdi_kuva_anssikumpula_20150325_1532_5853 mdi_kuva_anssikumpula_20150623_1053_0880 mdi_kuva_anssikumpula_20150623_1150_0943 mdi_kuva_anssikumpula_20150623_1500_1147 mdi_kuva_anssikumpula_20150818_1415_8897 mdi_kuva_anssikumpula_20150818_1448_8988 mdi_kuva_anssikumpula_20151020_1444_9656 mdi_kuva_anssikumpula_20151020_1504_0569 mdi_kuva_anssikumpula_20151020_1612_0644 mdi_kuva_anssikumpula_20151020_1715_0697 mdi_kuva_anssikumpula_20151104_1732_1061 mdi_kuva_anssikumpula_20151104_1811_1153 mdi_kuva_anssikumpula_20160315_1805_2796 mdi_kuva_anssikumpula_20160322_1308_0017635 mdi_kuva_anssikumpula_20160405_1252_1161 mdi_kuva_anssikumpula_20160405_1301_1192 mdi_kuva_anssikumpula_20160405_1649_3695 mdi_kuva_anssikumpula_20160405_1957_0018009 mdi_kuva_anssikumpula_20160406_0941_3923mdi_kuva_anssikumpula_20160601_1004_0019971 mdi_kuva_anssikumpula_20160601_1434_0020317 mdi_kuva_anssikumpula_20160824_1712_6377 mdi_kuva_anssikumpula_20160824_1722_0030099 mdi_kuva_anssikumpula_20170126_1000_9412 mdi_kuva_anssikumpula_20170126_1111_9572 mdi_kuva_anssikumpula_20170126_1301_9758

Kuvat Anssi Kumpula.

Kysy lisää

Blogi: Vanhemmaksi on vaikea tulla, jos naiset ja miehet asuvat eri puolilla maata

Isyys ei ole itsestäänselvyys, totesimme isyyttä koskevan blogisarjan ensimmäisessä osassa, jossa pohdiskelimme syntyvyyttä ja ennen kaikkea miesten tahatonta lapsettomuutta alueellisena ilmiönä. Maantieteellisen ilmiön isyydestä tekee ennen kaikkea nuorten aikuisten muuttoliike.

Lue lisää Blogi: Vanhemmaksi on vaikea tulla, jos naiset ja miehet asuvat eri puolilla maata

Vierasblogi: Mitä alueenne kiikarissa näkyy? – Alueiden mahdollisuuksien tilat kehitystä suuntaamassa

Oletko koskaan miettinyt, mistä kunnan, maakunnan tai muun alueen kehityksen kannalta tärkeät ideat tulevat ja mikä niiden muotoutumiseen vaikuttaa? Tiedämme, että alueille on jaettu aluekehittämisen pelilaudalla erilaiset pelimerkit. Toisilla on paremmat lähtökohdat ja toisilla on heikommat kortit, mutta tästäkin huolimatta pelin lopputulos voi yllättää. Näemmekö ja havaitsemmeko ympärillämme olevat mahdollisuudet eri tavoin ja mistä se johtuu?

Lue lisää Vierasblogi: Mitä alueenne kiikarissa näkyy? – Alueiden mahdollisuuksien tilat kehitystä suuntaamassa