Blogi: Helsinki, missä ovat kimppakämpät?

Asuminen ja asuntopolitiikka on herättänyt keskustelua niin MDI:llä kuin koko maassa. MDI:n tekemä asuntopolitiikan selvitys eduskunnalle julkaistiin syyskuun alkupuolella. Asuntomarkkinat ja etenkin vuokra-asuntomarkkinat Helsingissä ovat haasteelliset. Tässä tekstissä kuitenkin tarjoan Helsingin vuokra-asuntoahdinkoon hieman erilaista näkökulmaa, kuten jo otsikkokin kertoo.

Vaikka asuntojen hintojen kasvuvauhti on hiipunut, vuokrat ovat silti kasvaneet tasaisesti koko pääkaupunkiseudulla. Pienten asuntojen kysyntä vuokramarkkinoilla on suurta – yksiöiden ja kaksioiden vuokrat ovat kasvaneet huomattavasti suuria asuntoja enemmän. Vaikka pienten asuntojen kysyntä on suurta, rakennuttajilla ei ole vapauksia rakentaa ainoastaan pieniä asuntoja, jotta asuntokanta säilyisi monipuolisena. Esillä on paljon keskustelua siitä, pitäisikö sääntely vapauttaa, sillä vain riittävän asuntotarjonnan nähdään olevan ratkaisu hintojen laskuun. Rakennuttajat ovat osaltaan yrittäneet tarttua tähän ongelmaan tehostamalla rakentamista ja myymällä jopa uusia asuntoja alle markkinahintojen. Tarkoitusperä on hyvä, mutta harmittavan usein nämä kohtuuhintaiset asunnot päätyvät asuntosijoitusrahastojen käsiin. Kohtuuhintaisesta asunnosta tuleekin kohtuuttoman kallis vuokra-asunto, ja alueen markkinahintojen kasvaessa asunto myydään. Lopulta kohtuuhintaisesti rakennetusta asunnosta ei ole enää merkkiäkään.

Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan jakamistalous saattaa Suomessa ja etenkin kaupungeissa kymmenkertaistua kymmenessä vuodessa. Uskallan väittää, että tämän murros, jossa omistaminen muuttuu palveluksi, tulee väistämättä koskemaan myös asumista. Jo nyt on havaittavissa, kuinka omistusasumisen tavoittelu ei ole enää itsestäänselvyys aikuistuvan väestön parissa: vuokra-asumisen suosio muunakin kuin väliaikaisena ratkaisuna on yleistynyt. Suhteellisen vähän käsitelty asia asumisesta keskustellessa on Helsingin (ja muiden Pohjoismaiden) suhteellisen pieni kimppa-asumisen trendi verrattuna muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin. Suomessa yksin asuvien osuus on koko Euroopan kärjessä. Poikkeuksetta kaikki Erasmus-vaihtoon tai ulkomaille töihin lähteneet helsinkiläiset ystäväni ovat asuneet kimppakämpissä, mutta kotimaassa kyseinen järjestely ei tulisi kuulonkaan. Mistä tämä johtuu? En ole täysin väärässä, jos sanon, että Suomessa kimppa-asumista määrätietoisesti vältellään. Hyvin moni liittää kimppa-asumisen jonkinlaiseen hyvin vaihtoehtoiseen elämäntapaan. Kulutusvoima on varsinkin opiskelijoilla ja pienituloisilla tai työttömillä nuorilla lähes olematon, kun vuokra syö merkittävän osan tuloista. Voisiko Helsingin alueille syntyä haluttua “pöhinää” jos nuoret voisivat kuluttaa satoja euroja enemmän kodin ulkopuolella ravintoloissa ja kulttuuritapahtumissa? Estäisikö yhdessä asuminen jopa syrjäytymistä?

Koko Helsingin asuntokunnista vuonna 2016 Helsingin tietokeskuksen tilastojen mukaan 48 prosenttia oli yhden hengen talouksia. Vuokralla yhden hengen talouksista asui 56 prosenttia. Yhden hengen taloudet siis hallitsevat Helsingin omistus- ja vuokra-asuntoja, mistä johtuu jatkuvasti otsikoissa näkyvä ongelma pienten asuntojen puutteesta. Mitä kävisi, jos huomattava osa yhden hengen talouksista yhdistyisi kimppatalouksiksi? Olisiko vastaiskuna pienistä asunnoista pyydettäville suurille vuokrille se, että vuokrakilpailu kääntyisi suurempien asuntojen suuntaan?

Itse olen asunut pääkaupunkiseudulla kolme kertaa kimppakämpässä, koska en ole koskaan edes harkinnut maksavani 700 euron vuokraa. Totta on se, että kimppakämppää on hyvin vaikeaa löytää. Ehkä aktiivisin kimppa-asumisen kanava on Facebookista löytyvä “kommuunit koolle” -ryhmä tai hyvin vanhanaikainen kimppakämppä.fi-sivusto, jossa kummassakin vapaista huoneista käydään todella kovaa kilpailua ja asukkailta vaaditaan tietynlaisia piirteitä. Kysyntää siis on huomattavasti tarjontaa enemmän. En lähtenyt tähän kilpailuun mukaan, vaan olen muodostanut kaikki kolme kimppakämppääni itse. Ensimmäinen kimppa-asunto oli yksityisen vuokranantajan nelimakuuhuoneinen rivitaloasunto, joka minulle ja kolmelle muulle vuokrattiin ilomielin. Meille tehtiin kaikille oma vuokrasopimus. Toinen asunto oli pienen säätiön vuokraama, ja vuokrasopimus tehtiin kaikkien kolmen asukkaan nimiin. Kolmas asunto kolmella makuuhuoneella oli yhden Suomen suurimman vuokranantajan asunto ja vuokrasopimus tehtiin minun, päävuokralaisen, nimiin ja sain vapaasti tehdä alivuokralaissopimuksia omilla ehdoillani, kunhan skannasin sopimukset vuokranantajalle. Vaikka minulla, pienituloisella opiskelijalla käytännössä oli alivuokralaisia, ei se vaikuttanut oman asumistukeni tai opintotukeni määrään millään tavalla, kunhan kirjoitin muutaman lauseen asumistukihakemuksen takapuolelle ja toimitin tarvittavat liitteet Kelaan (tämä koskee tietysti vanhaa opiskelijoiden asumistukijärjestelmää). Avaan asumishistoriani siksi, että voin sillä löyhästi kumota muutamia yleisiä väitteitä, kuten sen, että kimppa-asuminen on mahdotonta, koska kukaan vuokranantaja – tai varsinkaan Kela – ei siihen suostu. Voin kokemukseni kautta todistaa, että nämä uskomukset eivät ole omalla kohdallani pitäneet paikkaansa. Pienen selailun tuloksena voin huomata, että tällä hetkellä esimerkiksi SATO erityisesti markkinoi asuntojaan kimppakämpiksi sopiviksi. Olisiko mahdollista päästä pois huutavasta vuokra-asuntojen pulasta, jos kimppa-asumista harrastettaisiin enemmän?

Lopuksi kimppa-asumisen pehmeämpää tarkastelua. Kimppa-asuminen tuo tottakai tullessaan omanlaisensa haasteet, mutta ovatko haasteet aina paha asia? Olen hyvin varma siitä, että olen ihmisenä kehittynyt hyvin paljon enemmän asuessani muiden ihmisten kanssa verrattuna siihen, että olisin asunut vuosia yksiössäni. Konfliktit kämppisten kanssa ovat opettaneet minua ymmärtämään paremmin toisia ja myös saaneet minut tarkastelemaan omia toimintatapojani kriittisesti. Huomattavasti konflikteja enemmän kimppa-asuminen on tarjonnut naurua, yhteisöllisyyttä, vertaistukea ja loppuelämän kestävää ystävyyttä. Mistä olisinkaan jäänyt paitsi ilman tätä?

Näihin tunnelmiin päätän tämän tekstin, jonka osuvampi otsikko olisi sittenkin voinut olla “Oodi kimppa-asumiselle”.

Kristiina Lahti