Blogi: Hallitusohjelman kompromissikuorrutus jättää kärjet jemmaan

Aluekehittäminen nousi korkealle uudessa hallitusohjelmassa. Edellisessä ohjelmassa sitä ei juurikaan noteerattu, nyt heiluri heilahti toiseen äärilaitaan – tällä kertaa sieltä löytävät itsensä metropolista harvaan asuttuun maaseutuun kaikki alueet. Elinvoimainen Suomi -ilmiöpöytä ei neuvotteluissa ollut helppo, mutta asenne oli kohdillaan. Siellä haluttiin katsoa isoa kuvaa pitkälle tulevaisuuteen ja kääntää uusi sivu kehittämisessä. Ohjelman hyvän hengen vaalimiseksi tehty kompromissikuorrutus jättää kärjet kuitenkin vielä jemmaan. Kelle osuu hillosilmä, jää vielä myöhempien aikojen näytettäväksi.

Jos hallitusohjelman avainsanoja yrittäisi klusteroida nippuun, niin luvassa on eriytettyä alueiden vahvuuksiin ja osaamiseen perustuvaa alhaalta-ylös kehittämisen mahdollistamista sekä verkostomaista ekosysteemien sopimuksellista kehittämistä. Umpijargonia, mutta paljon hyvää tarkoitusperää. Rakenteet on sysätty syrjemmälle, nyt edetään vapaaehtoisuuden kautta.

Isoon kuvaan liittyy katsominen Elinvoimainen Suomi (ohjelman luku 3.4.) 1. tavoitteen mukaisesti maailman markkinoille. Tuleva hallitus satsaa erityisesti perinteisten toimialojen uusiutumiseen, uusien kasvualojen löytämiseen sekä niiden yhä vahvempaan kytkeytymiseen globaaleihin arvoketjuihin, eli viennin ja kasvun vahvistamiseen. Tätä työtä tehdään yritykset edellä, toki samassa ekosysteemissä ovat julkinen sektori ja osaamisen instituutiot myös mukana.

Luvun toinen tavoite ’Suomen menestystä rakennetaan alueiden ja kaupunkien vahvuuksien ja erityispiirteiden ympärille eri toimijoiden yhteistyöllä’ hahmottelee elinvoimaisen ja monimuotoisen elinvoimapolitiikan linjauksia, jotka sisältävät hallintorajat ylittäen niin infran ja maankäytön, koulutuksen ja osaamisen, osaavan työvoiman kuin palvelutkin. Kehittämistä eriytetään metropoliin, yli 100 000 asukkaiden kaupunkeihin ja niiden seutuihin, muihin maakuntakeskuksiin sekä seutukaupunkeihin sekä kaupunkiseutujen ulkopuolisille harvaan asutuille alueille. Tärkeä nosto ja painopiste on alueiden sisäisen ja alueiden välisen kehityksen eriytymisen estäminen.

Hyvin mielenkiintoinen syksy tulee seuraavan kirjauksen kanssa. Mitä tarkoittaakaan, että ’Luodaan alue- ja/tai teemalähtöisesti sopimusperustaisuuteen ja kumppanuuteen perustuva (aluekehityksen) toimintamalli, joka vastaa kunkin alueen erityispiirteisiin. Alueelliset sopimuskokonaisuudet ovat osa Suomen ekosysteemipolitiikan ja kasvuohjelman kokonaisuutta’. Toiset ovat kuulleet tässä OSKEn, AKOn ja KOKOn kaikuja. Lauseet konkretisoidaan aluekehityspäätöksen yhteydessä, joka pitäisi vielä tämän vuoden puolella nuijia valtioneuvostossa.

Lisäksi ohjelmassa todetaan, että maakuntien liittojen rooli aluekehitysviranomaisena jatkuu edelleen, eli liitoilla on jatkossakin paikkansa aluekehityksen ja yhteistyön edistäjänä. Joustavaa ja nopeaa (uusvanhaa) rahoitusta on aluekehitysrahoitus, joka ennen tunnettiin nimellä maakunnan kehittämisraha. Aluekehittämisen asiat ovat tosin lilliputtimaisempia kysymyksiä sen rinnalla, mitä päätöksiä tehdään EU-rahoituksen hallinnoinnissa ja välittämisessä, sekä mitä tarkoittavatkaan monialaisten maakuntien tehtävät. Uudistusmarssin hapoista ei vieläkään ole täysin toivuttu, mutta ympäri virastojen käytäviä ja suomenniemeä on toki tunnustettu, että valmistelun pitkästä tavarasta on valtaosa edelleen kuranttia kamaa. Uusia maakuntia sekä niiden kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta siirtyviä tehtäviä selvitetään vuoden 2020 loppuun kaikkien eduskunnassa olevien puolueiden toimesta. Vasta sen jälkeen on tarkoitus tehdä lainsäädäntö.

Ja on hallitusohjelmassa vielä muitakin tärkeitä bongauksia monipaikkaisuuden ja paikkariippumattomuuden hyödyntämisestä, alueellistamisen päivittämisestä tehtävien eikä virastojen kautta eteneväksi, kansainvälisten osaajien houkuttelua ja työperäiseen maahanmuuttoon kannustamisesta sekä kokeilukulttuuria.

Kaiken tämän ison kuvan jälkeen kertaluonteiset tulevaisuusinvestoinnit, jotka ovat tosin olleet jo jotkut pitempään rullanneita rahoituksia, tuntuvat hieman alimittaisilta: sopimusperusteiseen ja AIKOon kumpaakin 15 miljoonaa euroa vuodessa sekä maakunnan kehittämisrahaa ja harvaan asutulle maaseudulle kummallekin 10 miljoonaa euroa vuodessa. No, kansallinen aluekehittämisrahoitus on aina ollut luonteeltaan ohjaavaa ja vivuttavaa, eli niillä kohdistetaan isompia rahoituslähteitä. Mysteerimaininta uudesta toimintamallista, joka kytkeytyy ekosysteemipolitiikkaan ja kasvuohjelmaan, saattaa myös avata joitakin uusia kanavia.

Kiitos uusille hallitusohjelman laatijoille aluekehityksen nostamisesta jälleen agendalle. Nyt eri toimijoiden kesken tehdään siitä tulkintoja ja toimivia käytäntöjä.

Janne Antikainen