Blogi: C21+2 kaupunkien kilpailukyky 10 avainmuuttujalla

Alueen kilpailukykyyn ja asemaan liittyvät muutokset herättävät paljon mielenkiintoa. Mistä sitten puhutaan, kun puhutaan alueen kilpailukyvystä? Yksinkertaistettuna kyse on alueen ominaisuuksista ja kilpailuasetelmasta suhteessa muihin alueisiin. Kaikki alueet haluavat lähtökohtaisesti menestyä alueiden välisessä kilpailussa. Alueet joko saavat tai eivät saa ominaisuuksien perusteella kasvu- ja kilpailuetua suhteessa muihin alueisiin. Ominaisuudet liittyvät kasvuun ja kasvun osatekijöihin, sijaintiin ja saavutettavuuteen, koulutuspääomaan ja osaamiskeskittymiin, käytettävissä oleviin resursseihin jne. Kilpailukykymittauksissa menestyminen vahvistaa positiivista kierrettä, lisää tulevaisuususkoa ja luo hyvää mainekuvaa, joka taas vaikuttaa myönteisesti alueen houkuttelevuuteen, kiinnostavuuteen ja vetovoimaan ulkopuolisten silmissä.

Alueiden kilpailukyky, kasvu tai elinvoima ovat tyypillisiä saippuamaisia käsitteitä, joiden tarkka määrittely tai rajaaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Käsitteitä käytetään väljästi kaikissa yhteyksissä. Alueiden kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta lukemattomilla eri tavoilla. Sama liittyy alueiden vertaamiseen tai position määrittämiseen suhteessa muihin alueisiin. Selvää lienee vain se, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tai väärää mallia. Kilpailukykyä voidaan tarkastella rajatusti vain yhden teeman tai laaja-alaisesti usean teeman näkökulmasta lyhyellä, keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä. On myös hyvä erottaa toisistaan dynaaminen ja suhteellinen kilpailukyky: edellinen perustuu absoluuttisiin arvoihin poikkileikkaushetkellä ja jälkimmäinen muutokseen tai kehitykseen määriteltynä ajankohtana.

C23 kaupungit ja vertailumuuttujat

Aluksi on todettava, että alueiden vertaamisiin ja rankkauksiin kannattaa suhtautua kriittisesti. Useat vertailut pinnallistavat ja yksinkertaistavat moniulotteista todellisuutta. Tein kaiken uhalla pienimuotoisen kilpailukykyvertailun yli 50 000 asukkaan niin sanotuista C21-kaupungeista. Lisäksi otin vertailuun mukaan Kokkolan ja Kajaanin, jolloin analyysissä on jokaisesta maakunnasta vähintään yksi kaupunki.

Vertasin C23-kaupunkien aluetaloudellista kilpailukykyä kymmenen avainmuuttujan avulla lyhyellä aikavälillä. Avainmuuttujat liittyivät väestö-, työllisyys-, tulo-, koulutus- ja asuntodynamiikkaan.  Kaikki muuttujat olivat niin sanotusta painottomia eli samanarvoisia suhteessa toisiinsa.

Tavoitteena oli muodostaa nopea lyhyen aikavälin tilannekuva suurten ja keskisuurten kaupunkien positiosta suhteessa toisiinsa.  Kaupunkien position määrittelemiseksi laskettiin jokaiselle kaupungille summapisteet muuttujakohtaisten sijoitusten perusteella.

Taulukko 1. C23 kaupunkien aluetaloudellinen kilpailukyky kymmenellä avainmuuttujalla

Väestödynamiikka

C23-kaupungit saivat väestönlisäystä yhteensä noin 75 600 henkilöä vuosina 2016-2018. Väestönlisäys oli positiivinen 15 kaupungissa ja negatiivinen 8 kaupungissa. Väestönlisäys oli suhteellisesti suurin Vantaalla, Espoossa ja Tampereella. Vantaan ja Espoon väestönlisäystä voidaan pitää suuriksi kaupungeiksi huimana: Vantaalla keskimäärin 2,04 % vuodessa ja Espoossa 1,71 % vuodessa. Tampereen väestönlisäys nousi myös korkealle eli 1,49 %: iin vuodessa. Yli 1 prosentin vuosittaiseen väestönlisäykseen ylsivät lisäksi Helsinki ja Turku. Lisäksi Jyväskylä ja Seinäjoki pääsivät lähelle 1 prosentin rajapyykkiä. Väestönlisäys oli suhteellisesti heikointa Kouvolassa, Salossa ja Kotkassa. Väestöllinen huoltosuhde eli työikäisten määrä suhteessa lapsiin ja eläkeläisiin oli kilpailukykyisin Helsingissä, Tampereella ja Vantaalla, joissa oli alle 50 lasta tai eläkeläistä 100 työikäistä kohden. Väestöllinen huoltosuhde oli myös kilpailukykyinen Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Espoossa. Toisessa ääripäässä olivat Salo, Kouvola ja Kokkola, joissa suhdeluku oli 70 molemmin puolin

Työllisyysdynamiikka

Avoimen sektorin työpaikkojen määrä kasvoi C23-kaupungeissa noin 17 200 työpaikalla vuosina 2014-2016. Avoimeen sektoriin kuuluvat yksityisen sektorin työpaikat ja yrittäjien työpaikat. Avoimen sektorin työpaikkojen määrä kasvoi 12 kaupungissa ja väheni 11 kaupungissa. Avoimen sektorin työpaikkamuutos oli suhteellisesti suurin Kajaanissa, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Helsingissä. Avoimen sektorin työpaikkojen määrä väheni suhteellisesti eniten Salossa, Kotkassa ja Lappeenrannassa. Työllisyysaste ylitti 70 %:in rajan kahdeksassa kaupungissa. Työllisyysaste oli korkein Porvoossa, Vantaalla ja Espoossa. Porvoo ylitti tulevan hallituksen 75 %:n tavoitteen jo vuonna 2017. Työllisyysaste jäi selvästi muita heikommaksi Joensuussa ja Kotkassa. Työttömyysaste oli maaliskuussa 2019 alhaisin Kokkolassa, Espoossa, Seinäjoella ja Porvoossa. Taloudellinen huoltosuhde oli kilpailukykyisin pääkaupunkiseudun kaupungeissa, joissa oli 1,1 ei- työllistä yhtä työllistä kohden, kun esimerkiksi Kotkassa oli enemmän kuin 1,7 ei-työllistä yhtä työllistä kohden. Taloudellinen huoltosuhde on yksi tärkeimmistä alueen kehitysdynamiikkaa kuvaavista tunnusluvuista, koska sen perusteella voidaan päätellä menneen ja nykyisen kehityksen lisäksi tulevista haasteista.

Tulodynamiikka

Kunnallisverotettavat tulot eli yhteenlasketut henkilö-, yhteisö- ja kiinteistöverot asukasta kohden ylittivät 5 000 euron rajan Espoossa ja Helsingissä. Yli 4000 euron rajanpyykin yli pääsi seitsemän kuntaa: Porvoo, Vantaa, Hämeenlinna, Vaasa, Kotka, Lappeenranta ja Kouvola. Kunnallisverotettavat tulot jäivät muita alhaisemmaksi Joensuussa ja Porissa. Tulonsaajien mediaanitulot (kaupungin kaikista tulonsaajista keskimmäisen tulonsaajan) olivat selvästi korkeimmat Espoossa. Tulot olivat myös selvästi muita korkeammat Vantaalla, Porvoossa ja Seinäjoella. Tulonsaajien mediaanitulot jäivät muita alhaisemmaksi erityisesti Joensuussa.

Koulutusdynamiikka

Koulutustasoa tarkasteltiin niin sanotun VKTM-indeksin avulla. Indeksin arvo kuvaa kaupungin kaikkien yli 20-vuotiaiden suhteellista koulutustasoa. Indeksi lasketaan kaikkien koulutusasteiden tutkinnon keskimääräisen pituuden mukaan. C23-kaupunkien korkein koulutustaso oli suurissa korkeakoulukaupungeissa Espoossa, Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Tampereella. Koulutustaso jäi selvästi muita alhaisemmaksi Salossa, Kouvolassa ja Kotkassa

Asuntodynamiikka

Asuntodynamiikkaa tarkasteltiin valmistuneiden asuntojen määrällä suhteessa keskiväkilukuun vuosien 2015-2017 välisenä aikana. Valmistuneiden asuntojen määrä on hyvä alueen yleisen kehityksen ja dynamiikan mittari. Valmistuneiden asuntojen määrä ylitti 100 asunnon rajan per vuosi 10 000 asukasta kohden neljässä kaupungissa: Vantaalla, Seinäjoella, Joensuussa ja Jyväskylässä. Valmistuneiden asuntojen määrä oli lisäksi korkealla tasolla Tampereella, Espoossa ja Oulussa. Asuntodynamiikka jäi erittäin heikoksi muuttotappiokaupungeissa, kuten Kotkassa, Salossa, Kajaanissa ja Kouvolassa.

C23-kaupunkien positio kymmenellä avainmuuttujalla

Kaupunkien kilpailukyky oli kymmenen muuttujan summapisteiden perusteella korkein Espoossa, Vantaalla, Helsingissä, Seinäjoella, Porvoossa, Tampereella, Vaasassa, Rovaniemellä ja Oulussa. Kolmen kärki eli pääkaupunkiseudun keskuskaupungit erottautuivat selvästi kärjessä omaksi ryhmäkseen. Espoo oli kolmen parhaan kaupungin joukossa peräti seitsemällä, Vantaa kuudella ja Helsinki neljällä muuttujalla.

Kolmen kärjen takana olivat Seinäjoki ja Porvoo omana ryhmänä ennen Tamperetta, Vaasaa, Rovaniemeä ja Oulua. Seinäjoen ja Porvoon tulos oli erinomainen suurten kasvukeskusten ja yliopistokaupunkien ulkopuolella. Seuraavan vahvan ryppään muodostivat Jyväskylä, Turku ja Kuopio ennen Hämeenlinnaa ja Kokkolaa. C23-kaupunkien jälkipäähän jäivät sellaiset rakennemuutoskaupungit kuin Salo, Kotka, Pori ja Kouvola.

C23-kaupunkien kilpailukykyvertailun tuloksiin kannattaa suhtautua korkeintaan suuntaa antavina. Analyysi rajoittui vain lyhyen aikavälin (1-3 vuotta) nopeaan tilannekuvaan kymmenen muuttujan perusteella. Muuttujat liittyivät viiteen eri teemaan, mutta muuttujia painottamalla tai lisäämällä ja vähentämällä tulokset olisivat voineet muuttua nykyiseen verrattuna. Lisäksi tulokset kuvaavat vain absoluuttista kilpailukykyä määrättynä poikkileikkaushetkenä, mutta eivät huomio suhteellista muutos- ja kehitysdynamiikkaa esimerkiksi koko 2010-luvun aikana. On myös hyvä huomioida kaupunkien merkittävät lähtökohtaerot erilaisten resurssien suhteen. Kaikilla kaupungeilla ei ole käytettävissä olevien resurssien, sijainnin, korkeakoulujen tai väestö- ja ikärakenteen osalta samanlaista alkuetua puolellaan kuin toisilla.

Summa summarum, kaupungin sijoituksesta riippumatta on olennaista pyrkimys vahvistaa alueen kilpailukykyä kaikin keinoin: tämä tarkoittaa kykyä ylläpitää, luoda uutta ja houkutella alueelle sellaista toimintaa ja tekijöitä, jotka lisäävät ajan kanssa alueen kasvua ja hyvinvointia.

Timo Aro