JOSEKin vaikuttavuus MDI:n syyniin

Joensuun seutu on kehittynyt olosuhteisiin nähden hyvin läpi 2000-luvun. Huolimatta rakennemuutoksista niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla ovat kehityksen tunnusluvut pysyneet plussan puolella. Alueellisten toimijoiden kykyä reagoida nopeasti muutoksiin on kehuttu. MDI selvittää, mikä on ollut Joensuun seudun kehittämisyhtiön vaikuttavuus alueen kehityksessä reilun vuosikymmenen aikana. Tietoa kerätään usealla tavalla ja vaikuttavuutta on arvioimassa myös eri toimijoista koottu raati. Työ valmistuu keväällä 2014. 

Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

MDI toteutti marras-joulukuussa 2023 jo yhdeksättä kertaa valtakunnallisen kuntakyselynsä, tällä kertaa lisänimellä Kuinka kuntasi sykkii? Kyselyllä kerätään Manner-Suomen kuntien luottamushenkilöiden ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntien ajankohtaiseen tilannekuvaan ja kehitysnäkymiin liittyen.

Lue lisää Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen  

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi toteuttivat Tampereen Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa palvelevan visiotyön, jossa kirkastettiin alueen vahvuudet, ominaispiirteet ja kehittämistarpeet. Kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa” luo näkymää Kaukajärven ja Annalan toivotusta kehityssuunnasta sekä tulevista konkreettisista toimenpiteistä.

Lue lisää Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen