Arkistot kuukauden mukaan: Lokakuu 2018

MDI selvittämään metsälappalaista kulttuuria ja sen edistämiskeinoja

MDI toteuttaa valtioneuvoston kanslialle selvityshanketta, jossa selvitetään metsälappalaisen kulttuurin erityispiirteitä. Selvityksessä tarkastellaan metsälappalaisten historiaa ja kulttuuria ao. väestön omista lähtökohdista. Tutkimuksen tavoitteena on siten tuottaa monipuolinen katsaus metsälappalaisesta kulttuurista sekä esittää toimenpiteitä, joilla kulttuuria voidaan edistää ja identiteettiä vahvistaa. Tutkimuksessa on mukana neljän metsälappalaisen kulttuurin, pohjoisen etnografian ja historian asiantuntijan muodostama pooli. Selvityshanke alkoi lokakuussa … Jatka lukemista MDI selvittämään metsälappalaista kulttuuria ja sen edistämiskeinoja

MDI muotoilee älyliikenteen politiikkasuosituksia

Hämeenlinnan kaupunki ja Suomen Kasvukäytävä -verkosto ovat mukana kansainvälisessä NSB CoRe -hankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää älyliikenteen sovelluksia ja sujuvia matkaketjuja Itämeren alueella. MDI on mukana työssä muotoilemalla politiikkasuosituksia komissiolle ja kansallisille päätöksentekijöille. Työssä perehdytään ensin laajaan taustamateriaaliin, tehdään tarkentavia haastatteluja ja järjestetään kaksi eri sidosryhmät yhteen kokoavaa tilaisuutta, innovation labia. Ensimmäinen innovation lab … Jatka lukemista MDI muotoilee älyliikenteen politiikkasuosituksia

MDI arvioi valtiovarainministeriön digikuntakokeilun kuntakokeiluja

Syksyllä 2016 käynnistettiin digikuntakokeilu -hanke ja useita digikuntakokeiluja kunnissa. Kokeilujen tavoitteena on edistää kuntien toimintatapojen sekä palveluiden tuotantotapojen kehittämistä, saada aikaan näyttöön perustuvaa säästöä ja/tai hillitä kuntien kustannusten kasvua digitalisaatiota hyödyntämällä, edistää toimintatapojen kuntalaislähtöistä uudistamista, edistää kokeilukulttuuria -ajattelua ja asennetta, lisätä kuntien verkostoitumista sekä edistää asiakaslähtöistä toiminnan kehittämistä kuntasektorilla ja edistää valmistautumista kunnan roolin muutokseen … Jatka lukemista MDI arvioi valtiovarainministeriön digikuntakokeilun kuntakokeiluja

Blogi: Vaikutusten jäljillä – arvioinnin salapoliisityötä

Valtamerialus alkaa valmistua. Näin voidaan hyvin sanoa, kun puhutaan Suomen rakennerahasto-ohjelman arvioinnin loppumetreistä. Olemme MDI:ssä, yhdessä Kuntoutussäätiön, Spatian ja TK-Evalin kanssa, saaneet arvioida Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelmaa alkuvuodesta 2017 alkaen. Kyseessä ei ole mikään pieni ohjelma: ohjelmaa toteutetaan koko Suomessa, ohjelman toteutuksen tulee tukea ohjelman viittä toimintalinjaa ja niiden alla olevia … Jatka lukemista Blogi: Vaikutusten jäljillä – arvioinnin salapoliisityötä

MDI mukaan vetämään Palvelut maalle -innovaatioleiriä

MDI järjestää Palvelut maalle -innovaatioleirin 26.-28.11.2018 yhdessä Maaseutuverkostopalveluiden kanssa. Leirin tarkoituksena on rakentaa tulevaisuuden digitaalisuutta hyödyntäviä lähipalveluita yksityisten ja julkisten toimijoiden yhteistyönä kirkonkyliin ja kylille. Leirillä rakennetaan siltaa nykyisten maaseudun paikkaperustaisten yhdistys- ja hankevetoisten lähipalveluiden ja tulevaisuuden markkinalähtöisten, digitaalisuutta hyödyntävien lähipalvelujen välille. Palvelut maalle -leiri on tarkoitettu maaseudun lähipalveluja tuottaville tai niiden tuottamisesta kiinnostuneille yrityksille, … Jatka lukemista MDI mukaan vetämään Palvelut maalle -innovaatioleiriä