Arkistot kuukauden mukaan: Syyskuu 2017

Vieraskynä: Yhteistyöllä vaikuttavuutta

Kulttuuriympäristöjen vaaliminen mielletään usein kapea-alaisena, kehitystä jarruttavana museoimisena. Arvokkaana nähdään korkeintaan arkkitehtuurin yksittäiset helmet tai nostalgiaa herättävät, vanhat alueet. Nuoremmatkin ja tavanomaiset rakennukset, puistot, kadut ja torit kertovat kuitenkin paljon historiasta, joka on syntynyt ihmisten arjen, luovuuden, työnteon, elinkeinoelämän, liikkumisen ja muun toiminnan myötä. Kulttuuriympäristöt ovat ehtymätön nostalgian lähde, niistä kumpuavat tarinat ja muistot. Kulttuuriympäristöillä … Jatka lukemista Vieraskynä: Yhteistyöllä vaikuttavuutta

Blogi: Kuinka johtaa alueita tiedolla?

Sote- ja maakuntauudistus on pistänyt vauhtia tietojohtamisen käytäntöjen kehittämiseen ja tilannekuvan piirtämiseen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa on parin viime vuoden aikana koottu kovalla työllä yhteen mittareita, joiden on tarkoitus palvella erityisesti valtakunnallisen ohjauksen tarpeita sekä vastata mm. maakuntien ja tuottajatason tiedontarpeisiin. Samanlaista työtä tehdään myös tulevan maakuntaorganisaation muun kuin sote-toiminnan ohjaamisen tueksi. Lisäksi tietojohtaminen ja … Jatka lukemista Blogi: Kuinka johtaa alueita tiedolla?

Mikko Valtakari ja Juho Nyman MDI:n punaiseen

Syyskuun siirtomarkkina jatkuu vilkkaana. MDI teki kovan luokan hankinnat keskikentälleen, kun FL Mikko Valtakari ja FM Juho Nyman liittyvät tiimiin lokakuun alussa. Molemmat ovat varmaotteisia ja tiiviiseen pelitahtiin tottuneita ammattilaisia, jotka tuovat mukanaan voittamisen kulttuuria ja uusia pelikuvioita. Kaksikon siirron myötä MDI vahvistaa huomattavasti osaamistaan innovaatio-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikan saralla. Mikko on rakentanut viimeisen parinkymmenen … Jatka lukemista Mikko Valtakari ja Juho Nyman MDI:n punaiseen

Kuntastrategiat ja niiden neljä keskeistä kysymystä

MDI:llä on ollut ilo olla mukana useiden kuntien strategioiden laadinnoissa. Toisissa on oltu mukana pitkin matkaa jo keväästä asti ja joissakin on oltu mukana pistokeikoilla rakentavasti herättelemässä ja härnäämässä. Keskustelujen ja strategioiden teemat ovat vakiintuneita. Ensinnäkin pohditaan, mistä kasvua, eli miten elinvoimaa kasvatetaan ja mitä on erottuva houkuttelevuus. Toiseksi mietitään, millaisia linjauksia palveluiden verkkoon, eli … Jatka lukemista Kuntastrategiat ja niiden neljä keskeistä kysymystä

MDI:n koordinoima tutkimus asuntopolitiikasta: ei uusia kaneja hatusta, vaan isompaa porkkanaa vanhoille keinoille

Pääkaupunkiseudun asuntojen hinnat ja vuokrat ovat edelleen nousseet nopeasti väestömäärän ja keskimääräisen tulotason nousun vuoksi. Paras keino hillitä hintojen ja vuokrien nousua on lisätä asuntojen tarjontaa kaikissa kasvukeskuksissa. Liian pieni tonttimaavaranto on 2000-luvulla ollut rakentamisen pahimpana pullonkaulana. Pääkaupunkiseudun yleiskaavat ja liikenneratkaisut kuitenkin mahdollistavat uudenlaisen pitkäjänteisen kaavoituksen sekä tonttivarannon kasvattamisen. Selvityksessä oli kaksi päätavoitetta 1. selvittää pääkaupunkiseudun … Jatka lukemista MDI:n koordinoima tutkimus asuntopolitiikasta: ei uusia kaneja hatusta, vaan isompaa porkkanaa vanhoille keinoille