Arkistot kuukauden mukaan: Elokuu 2017

MDI kehittämään asemanseutujen palveluja

 Asemanseudut ovat nousseet kaupunkien kehittämisessä kupliviksi ja kiinnostaviksi keitaiksi, joiden ympärille voidaan suunnitella monenlaisia palveluja liikkumisen helpottamiseksi ja asukkaiden palvelemiseksi. Suomen kasvukäytävä on tilannut MDI:ltä loppuvuoden aikana toteutettavan pilotin, jonka tavoitteena on haravoida mahdollisia palveluja ja palveluntarjoajia sekä kartoittaa ihmisten kiinnostusta palvelujen käyttöön. Pilotin aikana toteutetaan asukkaita, liikkujia ja palveluntarjoajia aktivoivat stationhackathon-tapahtumat Seinäjoella ja Riihimäellä. … Jatka lukemista MDI kehittämään asemanseutujen palveluja

MDI arvioi ERI-rahastojen hallintoa

ERI-rahastot tarkoittavat Euroopan rakenne- ja investointirahastoja, joista Suomessa ovat käytössä Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR). MDI on mukana eurooppalaisessa konsortiossa, jonka Euroopan komission alueosasto (DG Regio) on valinnut toteuttamaan arvioinnin koskien ERI-rahastojen hallintoa. Työssä arvioidaan rahaston hallinnon kustannuksia ja hallinnon taakkaa toteuttamalla mm. kysely … Jatka lukemista MDI arvioi ERI-rahastojen hallintoa

Blogi: Nähdä Napoli ja omaksua huokoisuus

Vierailin kesällä Napolissa enkä ole sittemmin saanut sitä mielestäni. Pizzasta ja pahamaineisesta mafiastaan tunnettu kaupunki herättää ristiriitaisia tunteita. Se yllättää paitsi kauneudellaan, myös erityislaatuisella todellisuudellaan. Kapeat ja labyrinttimaiset kadut kuhisevat sekalaisen seurakunnan virroista ja ryppäistä. Moottoriliikenne on sekä meluisaa että kaoottista. Useampaa matkustajaa kuskaavia moottoripyöriä saa väistellä milloin missäkin. Monet rakennukset ovat rapistuneen oloisia, jotkut … Jatka lukemista Blogi: Nähdä Napoli ja omaksua huokoisuus

Yksinkertaistetut kustannusmallit syynissä

Nykyiselle ohjelmakaudelle otettiin käyttöön yksinkertaistettuja kustannusmalleja, joiden tavoitteena on keventää ERI-rahastojen hallintoa. MDI on mukana kansainvälisessä konsortiossa, joka tekee DG Regiolle arvioinnin, missä määrin eri maissa on otettu käyttöön yksinkertaistettuja kustannusmalleja. Vastuutahona toimii t33 Italiasta ja työ valmistuu keväällä 2018.

MDI selvittää seutukaupunkien elinvoimapalveluita maakuntauudistuksessa

Seutukaupungit ovat maakuntakeskuksia pienempiä talousalueensa keskuskaupunkeja tai keskuspareja, joilla on myös merkittävä rooli koko maan elinvoiman kannalta. Toimintaympäristön muutokset muokkaavat tällä hetkellä voimakkaasti kuntakenttää ja seutukaupunkeja. Maakuntauudistuksessa rakennetaan maakunnan ja kuntien välisiä rajapintoja ja työnjakoa, joilla tulee olemaan vaikutusta kuntien ja alueiden elinvoimaan. Valmistelutyötä on tehty kymmenissä, jopa sadoissa työryhmissä valtakunnallisesti ja maakunnissa ja työryhmien … Jatka lukemista MDI selvittää seutukaupunkien elinvoimapalveluita maakuntauudistuksessa