Arkistot kuukauden mukaan: Tammikuu 2015

MDI luotsaa Itä-Uuttamaata saariston kehittämisen merikartan piirtämisessä

Itä-Uudellamaalla on toteutettu saaristo-ohjelmaa vuodesta 2012 alkaen. Saaristossa on suuri kehittämispotentiaali, mutta se ei kehittämisen ympäristönä ole helpoimmasta päästä, kun sekä toiminta- että rahoitusympäristössä on ristiaallokkoa. Posintra on tilannut MDI:ltä luotsausapua Porvoon, Loviisan ja Sipoon saaristoalueiden kehittämiseen. Merikartan piirtämisellä annetaan tukea sekä saariston käytännön toimijoille että saadaan kehittäjille merimerkkejä tulevia kehittämisponnisteluja varten. Työ valmistuu maaliskuussa … Jatka lukemista MDI luotsaa Itä-Uuttamaata saariston kehittämisen merikartan piirtämisessä

Metropolipolitiikka MDI:lle pika-arvioitavaksi

Metropolipolitiikkaa on Suomessa toteutettu vuodesta 2007 alkaen. Metropolipolitiikan kärkiteemoina ovat olleet maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) asiat, alueen kansainvälinen kilpailukyky, maahanmuutto ja sosiaalisen eheyden kysymykset. MDI arvioi metropolipolitiikan kehittämistarpeita tulevaa hallituskautta pohjustaen. Selvitystyön ydin kohdistuu metropolipolitiikkaan toimintatapana, joka on saanut tunnustusta käytännönläheisyydestään ja olennaisiin kysymyksiin keskittymisestään. Haasteina ovat aiemmin olleet toimijoiden sitoutumisen vahvistaminen ja aluelähtöisten … Jatka lukemista Metropolipolitiikka MDI:lle pika-arvioitavaksi

MDI avasi haettavaksi aluekehittämisen graduapurahat

MDI avasi haettavaksi aluekehittämiseen liittyvien akateemisten opinnäytetöiden apurahat. Mahdollisia opinnäytetöiden sisältöjä voivat olla esimerkiksi kuntarakenne, kuntien yhteistyö ja kuntien kehittäminen, alueellisten innovaatioympäristöjen analyysi ja kehittäminen, paikkaperustainen kehittäminen (place-based policy) kaupungeissa tai maaseudulla, alueiden uudistuminen ja kehittämisen kyvykkyydet, verkostomainen aluekehittäminen ja verkostojen johtaminen, joukkoistaminen, aluekehittämisen ohjelmien tai hankkeiden arviointi ja vaikuttavuustutkimus tai kehittämisen (esim. kokeileva ja … Jatka lukemista MDI avasi haettavaksi aluekehittämisen graduapurahat