Arkistot kuukauden mukaan: Syyskuu 2014

MDI summaa leirit ja leireilee summaten

MDI tekee vuonna 2014 toteutetuista alueellisista innovaatioleireistä samankaltaisen sadonkorjuun kuin aiemmin tänä vuonna viime vuoden leireistä. Tavoitteena on summata viiden innovaatioleirin keskeinen anti ja opit. Sadonkorjuun lisäksi MDI järjestää kaikille vuosien 2013 ja 2014 aikana järjestetyille alueellisille innovaatioleireille summaleirin, jonka tavoitteena on hahmotella uusia toimintatapoja maaseudun kehittämiseen uudella ohjelmakaudella. Summaleiri järjestetään Kuortaneen urheiluopistolla 24-tuntisena spurttina … Jatka lukemista MDI summaa leirit ja leireilee summaten

MDI Hämeenlinnan Kaupunkifoorumin pitstopilla: tehdään onnellisia kaupunkeja

Hämeenlinnassa 16. kerran järjestetyn kaupunkifoorumin teemana oli Älystä liikettä, liikkeestä kasvua. Päivän puheiden taustalla kuulsi MDI:n tekemä Suomen kasvukäytävän selvitys. Asemanseutujen ja liikenteen kehittämisen sessiossa keskustelua juoksutti MDI:n kaupunkipolitiikan vanhempi neuvonantaja Eero Holstila. Pitstopilla Janne Antikainen avasi kasvun kaavaa 1-10-100-1000, Eero Holstila muistutti, että kaupungit ovat oman onnensa seppiä elinvoiman kehittämisessä, ja Timo Hämäläinen vinkkasi … Jatka lukemista MDI Hämeenlinnan Kaupunkifoorumin pitstopilla: tehdään onnellisia kaupunkeja

Älykkäät vihreät seutukaupungit jälleen MDI:n sparrauksessa

MDI sparrasi jälleen älykkäitä vihreitä seutukaupunkeja Kuntatalolla 17.9.2014. Tällä kertaa keskityttiin rahoitukseen ja tulevan vuoden suunnitteluun. Pilottien pienellä siemenrahoituksella on tarkoitus valmistella suurempia hakuja, joita on jo putkiin toimitettu. Päivän perusviesti oli, että tärkeintä on hyvä idea, rahoitus löytyy kyllä. Tulevaisuuden suunta on ehdottomasti kansainvälinen, monissa rahoituslähteissä ehtona on kumppanit Euroopasta. Pilotti suunnittelee vielä marraskuussa … Jatka lukemista Älykkäät vihreät seutukaupungit jälleen MDI:n sparrauksessa

MDI haastaa matkailustrategian

Pohjois-Pohjanmaa on Suomen kolmanneksi suurin matkailumaakunta yöpymisten määrällä mitattuna Lapin ja Uudenmaan jälkeen. Alueella on kolme vahvaa matkailukeskittymää – Kalajoki, Oulun seutu ja Koillismaa. Pohjois-Pohjanmaan liitto päivittää alueen matkailustrategiaa vuoteen 2020. MDI vetää strategian päivitykseen liittyvän työpajan ja haastaa nykyisen strategian valinnat Hotelli Iso-Syötteessä 9.10.2014. Työpaja järjestetään alueen matkailuparlamentin kokouksen yhteydessä ja siihen odotetaan noin … Jatka lukemista MDI haastaa matkailustrategian

MDI kysyy kunnilta kasvu- ja kehitysnäkymiä

Suomessa on viime vuosina tehty kuntauudistusta. MDI:tä harmittaa, että kuntien kehittäminen ja kasvu on kuntarakennekeskustelussa piiloutunut palveluiden alle. Ennen kuin kakkua voi jakaa, on sitä kasvatettava. MDI haluaa olla mukana saattamassa Suomea uuteen nousuun. Siksi selvitämme itse laajalla kyselyllä syyskuun aikana Suomen kaikkien kuntien kaikkien luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon näkemyksiä kasvusta ja kehittämisestä. Haluamme käynnistää keskustelua … Jatka lukemista MDI kysyy kunnilta kasvu- ja kehitysnäkymiä