Arkistot kuukauden mukaan: Heinäkuu 2014

MDI selvittää hiihto-, seikkailu- ja luontoliikuntakeskuksen kasaamista Lahden alueelle

Hiihtourheilu, luontoliikunta ja seikkailu-urheilu ovat Etelä-Suomessa suosittuja ja suosiotaan kasvattavia liikuntamuotoja. Lahden alue on kansainvälisesti profiloitunut liikunta- ja erityisesti talviurheilualueena. MDI selvittää, millaisia edellytyksiä Lahden alueelle on tehdä hiihto-, seikkailu- ja luontoliikuntakeskus. Hiihtourheilussa keskuksen tulisi olla sekä kansainvälinen osaamiskeskus että aktiiviharrastuspaikka. Seikkailu- ja luontoliikunta toisi keskukselle toimintaan ympärivuotisuutta. Selvitys valmistuu syyskuun loppuun mennessä, ja sen … Jatka lukemista MDI selvittää hiihto-, seikkailu- ja luontoliikuntakeskuksen kasaamista Lahden alueelle

MDI testaa Hankegallerian VNK:lle

Valtioneuvoston keskeisenä tavoitteena on tutkimustiedon parempi hyödyntäminen päätöksenteossa. Valtioneuvoston kanslia on tunnistanut tarpeen tiedon paremmalle välittämiselle ja entistä toimivammalle tiedon tuottajien, käyttäjien, välittäjien ja rahoittajien väliselle vuoropuhelulle. Keskeiseksi tiedonjako- ja verkostoitumisfoorumiksi on potentiaalisesti tarjolla Hankegalleria (www.hankegalleria.fi). MDI kerää syyskuun puoliväliin mennessä käyttäjien kokemuksia ja kehittämisideoita hankegallerian käytöstä sekä testaa, olisiko alusta toimiva myös laajamittaisemmin valtioneuvoston … Jatka lukemista MDI testaa Hankegallerian VNK:lle