Arkistot kuukauden mukaan: Kesäkuu 2014

Antikainen Kemijärvi-päivillä: aktiivisuudella ja yhdessä tekemisellä uuteen nousuun

Ilma oli kolea, mutta keskustelu kävi kuumana perinteisessä Kemijärvi-päivien paneelikeskustelussa 28.6.2014. Keskustelu käytiin Taivaantulien torilla, johon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Ojala oli tällä kertaa kutsunut Lapin liiton Ritva Kauhasen, matkailuyrittäjä Anne Murron, professori Matti Virenin sekä MDI:n Janne Antikaisen. Keskustelun teemana oli Rakennemuutoksesta uuteen nousuun. Torin reunustat täyttänyt yleisö innostui eniten Anne Murron ajatuksesta, jossa hän … Jatka lukemista Antikainen Kemijärvi-päivillä: aktiivisuudella ja yhdessä tekemisellä uuteen nousuun

Laasonen & Tolonen: Älliä ja ALLIa – Liikenteen ja aluerakenteen älyssä on Suomen tulevaisuus

Mitä jos kahdenkymmenen vuoden kuluttua sinä ja suurin osa suomalaisista kotitalouksista ette omistaisi autoa? Auton sijaan liikkumistarpeet hoituisivat palveluna kuukausimaksulla. Vaikkapa sadan euron paketilla kuukaudessa saisit julkisen paikallisliikenteen lipun, yhteiskäyttöisen auton viikoksi, oikeuden käyttää citypyöriä ja muutaman kerran taksia. Äkkiseltään ajatus on suorastaan vallankumouksellinen. Tämä valtava muutos liikkumisen tavoissa ja ajatusmalleissa on kuitenkin käsillä, jos … Jatka lukemista Laasonen & Tolonen: Älliä ja ALLIa – Liikenteen ja aluerakenteen älyssä on Suomen tulevaisuus

MDI:n tiimi selvittämään Kainuun kuntarakennetta

MDI:n tiimi Janne Antikaisen johdolla selvittää Kainuun kuntarakennetta juhannukseen 2015 mennessä. Työn ydinajatuksena on elinvoiman ja yhteistyön vahvistaminen, olivatpa selvitystyön perusteella tehtävät päätökset mitä hyvänsä. Kainuun kunnat saavat työstä eväitä elinvoimansa vahvistamiseen, ja työn pohjalta voidaan rakentaa kilpailukykyisempi, houkuttelevampi ja hauskempi Kainuu. Selvityksen yksi tärkeimmistä kysymyksistä on määritellä, mitä kunta on nyt ja tulevaisuudessa, kun … Jatka lukemista MDI:n tiimi selvittämään Kainuun kuntarakennetta

MDI skarppasi ELYjen elinkeino- ja innovaatiopalveluita

MDI tuki työ- ja elinkeinoministeriötä alueellisten elinkeino- ja innovaatiopalveluiden kriittisten menestystekijöiden kirkastamisessa ELY-keskuksissa. Työssä tunnistettiin olennaiset toimintaympäristön muutostekijät, tulevaisuuden perustehtävät ja kriittiset menestystekijät toiminnan fokusoimiseksi. Tarkoitus oli löytää muutosten myllerryksessä pienenevillä resursseilla eväitä yritysten kehittämiseksi ja alueiden kasvun edistämiseksi. Selvityksen tuloksilla tähdätään elinkeino- ja innovaatiopalveluiden terävöittämiseen ELY-keskuksissa ja alueilla.